Toimitus Kesäkuu 2021
Tervehdys Souvari-musiikin ystävä!
Vihdoin tämä levy on valmis. Välillä loppui usko ja motivaatio oli hukassa, mutta onneksi on ollut aikaa.
Maaliskuussa 2020 alkoi tämä erikoinen ajanjakso. Kaikki kevään ja kesän keikat peruttiin. Samalla keskeytyi myös tämän CD:n tekeminen. Minulla on ollut aikaa käydä läpi pöytälaatikkoon ”unohtuneita” demoja. Sieltä löytyi mm. tämän levyn nimikkokappale ”Ilta saapuu ystäväin”. Tarjontaa ja uusia biisejä oli levylle enemmän kuin koskaan. Valinta oli vaikeaa, mutta lopputulos on minusta oikein hyvä.
CD-levyn tekeminen nykypäivänä ei ole taloudellisesti kannattavaa. Suoratoistopalvelut ovat romahduttaneet levyjen myynnin. Täytyy kuitenkin muistaa, että jokainen kappale tehdään, kuten ennenkin, studiossa oikeiden muusikoiden kanssa. Itse olen panostanut taustoissa aina ammattilaisiin ja huolelliseen valmisteluun.
Tämän levyn valmistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman yhteistyökumppaneita. Suuri kiitos Teille. Onneksi on oma studio Rovaniemellä ja siellä pitkänlinjan ammattilainen Pauli Ruuskanen, joka on huolehtinut studioäänityksestä ja miksauksesta kärsivällisesti. Kiitos Pauli. Kiitos myös muille Souvareille eli Marko Jolkkoselle, Jouni Ruokamolle ja Pasi Alakurtille työskentelystä tämän levyn eteen.
Kiitos Sinulle, kun olet ostanut tämän levyn ja näin mahdollistat uusienkin äänitteiden tekemisen.
Koivussa 25.4.2021 Lasse

- OOT ARVOITUS: säv. Jarkko Salmi, san. Kyösti Mäkimattila, sov. Marko Jolkkonen
- KAIRAN TUULET : säv. san. Pentti Vanhamäki, sov. Pauli Ruuskanen
- ILTA SAAPUU YSTÄVÄIN : säv. Seregin Alexander Ivanovich san. Mikko ja Pertti Mäenpää, sov. M. Jolkkonen
- HAAVEITTENI TÄHDEN: säv. Reijo Määttä, san. Maritta Niskanen, sov. P. Ruuskanen
- VAIN SOITOSSA POHJOISEN TUULEN: säv. J. Salmi, san. K. Mäkimattila, sov. M. Jolkkonen
- RAKKAUSVALSSI: säv. Timo Kosonen, san. Marja-Leena Kallatsén ja Tony Aula, sov. M. Jolkkonen
- LAPIN MAAHAN: säv. Tapio Lauhamaa, san. Timo Jokinen, sov. M. Jolkkonen
- KULLAN ETSIJÄ: säv. M. Jolkkonen, san. Tero Ylisirkka, sov. M. Jolkkonen
- KOTIMAANI: säv. Fridrich Bruk, san. Jukka Saarinen, sov. Jari Puhakka
- SUVIYÖN TAIKA : säv. Unto Mononen, san. Liisa-Hellevi Rantanen, sov. Jouni Ruokamo
- TYTTÖ TUNTURIN : säv. Seppo Nissilä, san. Seppo Tammilehto, sov. M. Jolkkonen
- SINISENÄ LINTUNA : säv. san. Ahti Nikkonen, sov. P. Ruuskanen
- KOSKETA HYVÄILYIN HELLIN : säv. Hannu Laitinen, san. P. Mäenpää, sov. P. Ruuskanen
- EI OO SIIPIÄ SUOTU : säv. P. Vanhamäki, san. Marja Kärki ja Bella Sorri, sov. M. Jolkkonen
- ETHÄN LÄHDE NÄIN : säv. A. Nikkonen, san. Jarkko Honkanen, sov. M. Jolkkonen
- SAANHAN VIIMEISEN TANSSIN : säv. Doc Pomus ja Mort Shuman, san. Saukki, sov. J. Puhakka